Lainappi
Vuokraukset Lainapissa on nyt vakuutettuja!
Mikä parempi tapa aloittaa Lainapin blogi, kun jakamalla julkaisun usein kysytystä ominaisuudesta palvelussamme eli vakuutuksesta. Jo perustamisvaiheessa vakuutus oli suuri puheenaihe niin Lainapin väellä kuin meidän ennakkotilaajilla ja ensimmäisillä testaajilla. Kontaktoimme useamman vakuutusyhtiön alkuvaiheessa, mutta myönteistä vastausta ei vielä “ideavaiheessa” olevalle startupille annettu. Tässä nyt ollaan: palveluumme on integroitu vakuutus, jonka toimittaja Omocom jakaa yhteneviä arvoja Lainapin kanssa ja jonka tavoitteena on pitää nykyiset tavarat käytössä. Melkeimpä aina, kun puhutaan jonkun itse omistaman tavaran antamisesta toisen henkilön käyttöön, niin ensimmäisenä mieleen juolahtaa vain ajatus: “Mitä jos minun tavaralleni tapahtuu jotain tai se varastetaan?” Kehotimme vilkaisemaan kotivakuutuksen kattavuuden, kerroimme kuinka Lainapin sisällä suoritetuista vuokrauksista jää tietoja meille ja, että ihmiset kohtelevat muiden tavaroita paremmin kuin omiaan. Tottahan nekin ovat, mutta mikään ei ole verrattavissa siihen, kun vuokraus on vakuutusyhtiön vakuuttama vahingoilta ja varkauksilta.
Mitäs vakuutus sisältää?
Vahingot, varkaudet ja katoamisen, jotka tapahtuvat vuokrauksen aikana
Vakuutus on voimassa vuokra-ajan, mutta enintään 90 päivää
Voimassa Pohjoismaissa
Korvaa 3000€ asti
Mitä vakuutus ei sisällä?
Tavallista tavaran kulumista tai naarmuja, jotka eivät vaikuta tavaran käytettävyyteen
Tahalleen toteutettua vahinkoa
Jos tavara on vahingoittunut ennen vuokra-ajan alkamista
Kuulumattomat kategoriat: karavaanit ja moottorikodit, moottoriveneet, purjeveneet, moottoriajoneuvot (mukaan lukien sähköautot) vesijetit ja kaikki käyttöehdoissa mainitut kielletyt tavarat
Lisätietoja vakuutuksesta ja sen ehdoista löytyy sivulta www.lainappi.fi/vakuutusehdot
